Poikanne maailmalla siis kuihtui reissussa 3,6 kiloa, vaikka etenkin venaläisen keittiön herkut olivat mieleen ja jokunen olutkin tuli nautittua. Kisaan osallistuneiden hyvien ja vähän huonompienkin arvausten joukosta Thomas Calabron veikkaus 83,8 kg oli aivan omaa luokkaansa!
Palkinnoksi Chinggis Gold Mongolian Premium Vodkaa puoli litraa. Allekirjoittaneen kanssa nautittavaksi mieluiten!
Arvatenkin Kimmo on Thomas Calabro, onko näin?
maanantai 30. heinäkuuta 2007
tiistai 24. heinäkuuta 2007
tahan tulee tarinaa gobista
kunhan kotiudumme. Lomalla on naas kiire.
1. päivä
Ulan Bator->Baga Gazrin Chuluu
Taas oli aikainen aamuherätys takana ja aamunkoitossa käppäilimme Maman kaverin kämpiltä kamojen kanssa takaisin guesthouselle. Molemmilla pytyt totaalisen sekaisin tietenkin. Edellisenä iltana oltiin oltu vielä Naadamia katsomassa ja melko myöhään meni, kunnes päästiin nukkumaan.
Kas näin tallustelee Rampo eväineen Golden Gobille.
Aikaisen lähdöajankohdan ja eilisen Naadamin takia apteekit eivät olleet auki, joten akuuttia helpotusta vatsavaivoihin ei ollut tiedossa. Ilman aamupalaa kuitenkin hyppäsimme Uaziimme ja aloitimme 10 päivän retken. Seurueeseemme kuului opas Alma, mongolian kasakki, Golden Gobin opas numero yksi! Kuskina oli Puja, mukava kaveri kanssa. Lisäksi seurueeseen kuului sveitsiläinen hieman yli kolmekymppinen viininmaistelija Anton, joka myös osoittautui hauskaksi hepuksi sekä itävältalainen n. 60 vuotias pariskunta, Eva & Wolfgang, loistavaa seuraa hekin.
Meidän kanssa samaan aikaan ja samaan suuntaan lähti myös kaksi muuta bussia, joiden hieman nuorempaa porukkaa katseltiin alkuun hieman haikaillen. Pian osoittautui kuitenkin, että kyllä ne hippy-hippy-pop-bussien kaveritkin hyytyivät muutaman päivän päästä, eikä tuollaisella reissulla todellakaan jaksa eikä kannata juhlia ihan joka ilta.
Kaikki lähdössä retkille heti Naadamia seuraavana aamuna.
Päivä oli enimmäkseen ajelua ja olo ei ollut meillä kummallakaan kovin hyvä, mutta siinä se meni kuitenkin. Pysähdyimme syömään jossain vaiheessa perinteiseen mongolialaiseen jurttaravintolaan sitä perinteistä pasta-vuohi-settiä, mikä ei todellakaan oikein uponnut. Myös thunderboxit tulivat safkan jälkeen tutuiksi.
Tässä valmistuu pasta mongolialaiseen tyyliin.
Ladies room.
Maisemat olivat suoraan postikortista oikeastaan koko matkan ja päivän päätteeksi tultiin joillekin pyhille kalliolle, jota vähän aikaa vatsat turvonneina ihmeteltiin. Sitten etsittiin telttapaikka ja nukuttiin autiomaassa alla tähtien. Teltan pystyttäminen ei oikein tahtonut onnistua, molemmilla oli näet noussut myös pieni lämpö ripulin lisäksi. No pääsimme kuitenkin jo kahdeksalta nukkumaan ja parin yöllisen luontoretken jälkeen aamulla oli jo hieman parempi olo.
Maisemapläjäys.
2. Päivä
Baga Gazrin Chuluu->Dalanzadgad
Toinenkin päivä oli lähinnä ajelua. Aamulla pysähdyttiin pieneen kaupunkiin, mistä ostettiin lisää elintarvikkeita. Lisäksi ostettiin mulle ja Jennylle vihaisennäköisiä punamustia vatsalääkkeitä sekä suolapitoista vatsaliuosta. Kaupungissa selvisi myös että toisen pakun kuski oli entinen painija, ilmeisesti kotkan arvonimellä, eli muutama voittokin oli plakkarissa. Siinä asfaltilla toisen ryhmän adrenaliini-pojat Hollannista ottivatkin jo kaverista mittaa. Itsekin ajattelin haastaa, kunhan tulen parempaan kuntoon.
Tultiin kaupunkiin...
...ja shopauteltiin kunnon supermarketista!
Päivän mittaan pidettiin useita taukoja, koska Uazin moottoria pitää aina välillä jäähdytellä ja lisäillä vettä. Olo alkoi tuntua paremmalta lääkkeiden autettua ja pelailtiin yhdellä tauolla jo futista adrenaliini-poikien kanssa.
Alettiin selkeästi olla autiomaassa, koska juurikaan mitään kasvillisuutta ei enää ollut. Jos haluaa käydä suojaisessa paikassa tarpeillaan, saa kävellä melko pitkälle. Mongolialaiset naiset on kehittäneet tähän oman tekniikan. Vyötärölle sidotaan esim. paita, jolloin voi käydä hieman lähempänäkin pisulla vilauttelematta.
Karun kaunista maisemaa.
Iltapäivällä saavuttiin Dalanzadgadin pikku kaupunkiin, missä majoituimme jurttahotelliin. Jurttahotellissa oli siis pihalla pari jurttaa, mutta myös oikeassa rakennuksessa muutamia huoneita. Nukuttiin kuitenkin rakennuksen pihassa jurtassa, mutta oli mahdollista käydä posliinilla sekä lämpimässä suihkussa sisällä. Viimeinen länsimainen nautinto ennen paluuta Ulan Batoriin ja hyvä paikka rentoutua kahden ajopäivän jälkeen!
Pestiin lisäksi vähän pyykkiä ja Jenny leikitteli hotellin omistajien koiran kanssa. Itse otin pari bissee Wolfgangin ja Antonin kanssa, mikä osoittautui virheeksi.
Jennyn karvainen kaveri numero 1.
Jurttahotellimme ulkoa päin...
...ja se Jennyn toinen karvainen kaveri jurtan sisällä.
Yöllä sain karvaasti todeta, että pakki ei ollutkaan kunnossa. Lääkkeet olivat olleet ilmeisesti jotain paikallista imodiumia. Seuraaksena aivan järkyttävät vatsanvääntelyt ja uskomaton kipu. Onneksi pääsi yölläkin posliinille! Silloin yön pimeinä tunteina päätin, että lääkkeet jää jatkossa syömättä. Parempi vaan kärsiä luonnollisesti.
Gobi reissu jatkui vielä 8 uskomatonta päivää, mutta niistä ei sitten tullut kirjoiteltua...
1. päivä
Ulan Bator->Baga Gazrin Chuluu
Taas oli aikainen aamuherätys takana ja aamunkoitossa käppäilimme Maman kaverin kämpiltä kamojen kanssa takaisin guesthouselle. Molemmilla pytyt totaalisen sekaisin tietenkin. Edellisenä iltana oltiin oltu vielä Naadamia katsomassa ja melko myöhään meni, kunnes päästiin nukkumaan.
Kas näin tallustelee Rampo eväineen Golden Gobille.
Aikaisen lähdöajankohdan ja eilisen Naadamin takia apteekit eivät olleet auki, joten akuuttia helpotusta vatsavaivoihin ei ollut tiedossa. Ilman aamupalaa kuitenkin hyppäsimme Uaziimme ja aloitimme 10 päivän retken. Seurueeseemme kuului opas Alma, mongolian kasakki, Golden Gobin opas numero yksi! Kuskina oli Puja, mukava kaveri kanssa. Lisäksi seurueeseen kuului sveitsiläinen hieman yli kolmekymppinen viininmaistelija Anton, joka myös osoittautui hauskaksi hepuksi sekä itävältalainen n. 60 vuotias pariskunta, Eva & Wolfgang, loistavaa seuraa hekin.
Meidän kanssa samaan aikaan ja samaan suuntaan lähti myös kaksi muuta bussia, joiden hieman nuorempaa porukkaa katseltiin alkuun hieman haikaillen. Pian osoittautui kuitenkin, että kyllä ne hippy-hippy-pop-bussien kaveritkin hyytyivät muutaman päivän päästä, eikä tuollaisella reissulla todellakaan jaksa eikä kannata juhlia ihan joka ilta.
Kaikki lähdössä retkille heti Naadamia seuraavana aamuna.
Päivä oli enimmäkseen ajelua ja olo ei ollut meillä kummallakaan kovin hyvä, mutta siinä se meni kuitenkin. Pysähdyimme syömään jossain vaiheessa perinteiseen mongolialaiseen jurttaravintolaan sitä perinteistä pasta-vuohi-settiä, mikä ei todellakaan oikein uponnut. Myös thunderboxit tulivat safkan jälkeen tutuiksi.
Tässä valmistuu pasta mongolialaiseen tyyliin.
Ladies room.
Maisemat olivat suoraan postikortista oikeastaan koko matkan ja päivän päätteeksi tultiin joillekin pyhille kalliolle, jota vähän aikaa vatsat turvonneina ihmeteltiin. Sitten etsittiin telttapaikka ja nukuttiin autiomaassa alla tähtien. Teltan pystyttäminen ei oikein tahtonut onnistua, molemmilla oli näet noussut myös pieni lämpö ripulin lisäksi. No pääsimme kuitenkin jo kahdeksalta nukkumaan ja parin yöllisen luontoretken jälkeen aamulla oli jo hieman parempi olo.
Maisemapläjäys.
2. Päivä
Baga Gazrin Chuluu->Dalanzadgad
Toinenkin päivä oli lähinnä ajelua. Aamulla pysähdyttiin pieneen kaupunkiin, mistä ostettiin lisää elintarvikkeita. Lisäksi ostettiin mulle ja Jennylle vihaisennäköisiä punamustia vatsalääkkeitä sekä suolapitoista vatsaliuosta. Kaupungissa selvisi myös että toisen pakun kuski oli entinen painija, ilmeisesti kotkan arvonimellä, eli muutama voittokin oli plakkarissa. Siinä asfaltilla toisen ryhmän adrenaliini-pojat Hollannista ottivatkin jo kaverista mittaa. Itsekin ajattelin haastaa, kunhan tulen parempaan kuntoon.
Tultiin kaupunkiin...
...ja shopauteltiin kunnon supermarketista!
Päivän mittaan pidettiin useita taukoja, koska Uazin moottoria pitää aina välillä jäähdytellä ja lisäillä vettä. Olo alkoi tuntua paremmalta lääkkeiden autettua ja pelailtiin yhdellä tauolla jo futista adrenaliini-poikien kanssa.
Alettiin selkeästi olla autiomaassa, koska juurikaan mitään kasvillisuutta ei enää ollut. Jos haluaa käydä suojaisessa paikassa tarpeillaan, saa kävellä melko pitkälle. Mongolialaiset naiset on kehittäneet tähän oman tekniikan. Vyötärölle sidotaan esim. paita, jolloin voi käydä hieman lähempänäkin pisulla vilauttelematta.
Karun kaunista maisemaa.
Iltapäivällä saavuttiin Dalanzadgadin pikku kaupunkiin, missä majoituimme jurttahotelliin. Jurttahotellissa oli siis pihalla pari jurttaa, mutta myös oikeassa rakennuksessa muutamia huoneita. Nukuttiin kuitenkin rakennuksen pihassa jurtassa, mutta oli mahdollista käydä posliinilla sekä lämpimässä suihkussa sisällä. Viimeinen länsimainen nautinto ennen paluuta Ulan Batoriin ja hyvä paikka rentoutua kahden ajopäivän jälkeen!
Pestiin lisäksi vähän pyykkiä ja Jenny leikitteli hotellin omistajien koiran kanssa. Itse otin pari bissee Wolfgangin ja Antonin kanssa, mikä osoittautui virheeksi.
Jennyn karvainen kaveri numero 1.
Jurttahotellimme ulkoa päin...
...ja se Jennyn toinen karvainen kaveri jurtan sisällä.
Yöllä sain karvaasti todeta, että pakki ei ollutkaan kunnossa. Lääkkeet olivat olleet ilmeisesti jotain paikallista imodiumia. Seuraaksena aivan järkyttävät vatsanvääntelyt ja uskomaton kipu. Onneksi pääsi yölläkin posliinille! Silloin yön pimeinä tunteina päätin, että lääkkeet jää jatkossa syömättä. Parempi vaan kärsiä luonnollisesti.
Gobi reissu jatkui vielä 8 uskomatonta päivää, mutta niistä ei sitten tullut kirjoiteltua...
Kohti kotia...
Niin se vaan menee, loma alkaa oleen lopuillaan. Tanaan iltapaivalla hyppaamme Moskovan junaan ja hyvastelemme niin mukavan Golden Gobi guesthousen vaen ja upean Mongolian. Junamatka Suomeen vie oman aikansa, kotona ollaan ilmeisesti kaiken mennessa nappiin sunnuntai- tai maanantaiaamuna. Siina ehtinee lukea Anna Kareninan loppuun.
Pikkusen alkaa toki oleen jo ikavakin, etta sikali ihan jees tulla kotiin. Tosin taalla Mongoliassa olis viihtynyt pidempaankin.
Painokisassa on palkintona Tsinggis Kaani vodkaa, eli kannattaa viela pistaa veikkauksia kehiin.
Kotimaassa paivittelemme viela teksteja ja lisaamme kuvia, eli sisaltoa tulee lisaa.
Pysykaa siis tiiviisti siella nappaimistojenne aaressa ja hakekaa kaupasta lisaa pommaccia, niin jaksatte oottaa lisaa kertomuksia.
Rami ja Jenny kuittaavat, Mongolia vaikenee.
Pai pai.
Pikkusen alkaa toki oleen jo ikavakin, etta sikali ihan jees tulla kotiin. Tosin taalla Mongoliassa olis viihtynyt pidempaankin.
Painokisassa on palkintona Tsinggis Kaani vodkaa, eli kannattaa viela pistaa veikkauksia kehiin.
Kotimaassa paivittelemme viela teksteja ja lisaamme kuvia, eli sisaltoa tulee lisaa.
Pysykaa siis tiiviisti siella nappaimistojenne aaressa ja hakekaa kaupasta lisaa pommaccia, niin jaksatte oottaa lisaa kertomuksia.
Rami ja Jenny kuittaavat, Mongolia vaikenee.
Pai pai.
maanantai 23. heinäkuuta 2007
Alkupaloja Gobin retkesta
Terve taas. Eilen illalla kotiuduttiin takaisin Ulan Batoriin 10 paivan Gobin reissulta. Nain aamutuimaan ei kuitenkaan jaksa pahemmin kirjoitella, mutta pienta matkakertomusta lienee luvassa illemmalla tanaan. Upea reissu!
Pistetaan pienta kuvamatskua alkumatkasta kuitenkin, kun noita kuvia on nyt koneella.
Pistetaan pienta kuvamatskua alkumatkasta kuitenkin, kun noita kuvia on nyt koneella.
torstai 12. heinäkuuta 2007
Kohti Gobia
Tervehdys! Parisen paivaa ollaan ihmetelty paineja ja hevoskisoja. Melkoista touhua. Meikalaisen pytty aika sekaisin, eli pienta vinkkia blogin toukokuun kilpailuun. Arvauksia saa edelleen laittaa, palkinto tulee olemaan ihan kiva.
Huomenna aamulla aikainen lahto pidemmalle reissulle kohti Gobin autiomaata. Nyt ei jaksa sen enempaa paivitella, kiire jo unille.
Tammosta menoa Naadamissa.
Tan nakosina reissussa.
Huomenna aamulla aikainen lahto pidemmalle reissulle kohti Gobin autiomaata. Nyt ei jaksa sen enempaa paivitella, kiire jo unille.
Tammosta menoa Naadamissa.
Tan nakosina reissussa.
tiistai 10. heinäkuuta 2007
Hiekkaa nakyvissa...
Mongoliaa kohti siirryttaessa jatimme taaksemme antoisat, loisteliaat ja jotakuinkin hikiset 11 paivaa Kiinaa ja sen lukuisia antimia, joista paasimme nauttimaan useina aurinkoisina paivina. Kavimme mm. tallustelemassa muurilla 36 asteen helteessa (n.5 km), Kielletyssa kaupungissa, Dirt Marketilla (lukuisia kivoja loytoja), Silk Marketilla (aivan hulppea meininki, mahdoton ostospaikkana!), lukuisilla temppeleilla (Lama, Taivaan & Kungfutse), kiinalaisessa silkki - ja jade factoryssa seka hauskassa tee-seremoniassa, jossa niin aantelyt kuin tavatkin kasvattivat nautintoa.
Ruokana nautimme paasaantoisesti erilaisia kiinalaisia herkkuja tietenkin riisin kera. Keitot jaivat usien syomatta samoin kuin kerran erheessa tilatut siansorkatkin (taisipa Ramsu ottaa niita viela tuplana...:) Illalla oli sitten matka kohti maccia (pakko myontaa, etta eksyimme sinne muutamaan otteeseen riisiin ja muihin erikoisuuksiin kyllastyneena) Joskus tuntui, etta kaikki maistui jollaan tapaa samalta, riisi poikkeuksetta valkoista, puuromaista ja mautonta. Olemme edelleen hyvissa voimin (ehka jopa hieman paremmissa kuin lahtiessa-vinkki!) & pienista masuvaivoista selvisin antibiooteilla (epailen, etta sain hedelmista, joita popsin ajoittain paljonkin - varsinki litseja!) Maailaman maukkaimmat mangot on nyt myos paikallistettu. Upeita.
Pekingista matkamme jatkui siis kohti Mongoliaa&UB:ta (Ulan Batar). Oi ihanuus. Odotimme sita innolla. 36 tuntinen junamatkamme alkoi 3.7.2007 klo.7.45 aamulla paikallista aikaa. Raahauduimme asemalle hyvissa ajoin ennen junan lahtoa ja yllatykseksemme jonossa oli liuta muita samaan suuntaan suuntaavia turisteja. Kaikki sujui vaivatta ja kiinalaiseen junaan noustessa olo tuntui huikealta-paljon on jo nahty mutta se kaikkein halutuin on viela edessa... Henkilokohtaisesti oloni tuntui myos helpottuneelta silla pian voisin rauhoittua ja jattaa kiinalaisen vilskeen taakseni. Turhan paljon menoa ja meinikia minulle vaikka nautimmekin taydella teholla.
Junassa saimme seuraksemme 'vanhemman' sveitsilaisen pariskunnan (4 hengen hytti) ja matkamme sujui rennosti puksutellen. Junassa tapasimme myos monia muita maailmanmatkaajia. Oli loistavaa paasta kuulemaan ja jakamaan kokemuksia toisten reissaajien kanssa. Yollisen rajan ylityksen jalkeen (n. 2 h) nuudeloimme ja nukahdimme. Aamulla puolestaan herasimme hiekoitettuna (myos junassa sisalla paljon hiekkaa jokapuolella) autiomaan ymparoimana. Maisemat olivat taysin muuttuneet. Oikeasti, olemme tainneet loytaan maailman kauneimma paikan... Taalla on 'rauhan' lisaksi sanoinkuvaamattoman kaunista. WAU! Hiljentyneina, liikuttuneina (Jenska!) ja odottavaisen innokkaina saavuimme UB:hen nelja tuntia aikataulusta myohassa, silla junamme moottori hajosi (ehka!)noin tuntia ennen asemaa...
On vaikea kuvailla sita kauneutta ja toisaalta kurjuutta, jotka taalla toisensa kohtaavat. Kuvailla niita ilon huudahduksia jotka kuulen junassa saavuttaessa takaisin kotiin ja sita kurjuutta, jonka naen junan ikkunasta katsoessani. Uskomatonta. Asemalta loysimme Ugin (hostelimme tarmokkaan 'johtajan') ja hanen agenttinsa, jotka johdattivat meidat pakullaan Golden Gobiin (hostellimme!). Aivan mahdottoman rento, kotoisa & vauhdikas mesta. Todella. Tanne jos jonne. Nautimme olostamme todella ja ajattelimpa jo jospa siirtaisimme hieman paluutamme..mahdotonta, silla paluuliput jo maksettu (paiva olkoon viela salaisuus!:).
Pian viikko (onneksi viela kaksi edessa!) Mongoliaa takana ja olen jo varma, etta haluan tanne takaisin. Nin varmasti kaikki muutkin... Ny on aika unille - huomenna juhlitaan Nadaam!
Pitakaa huolta toisistanne.
.jennyfer.
Ruokana nautimme paasaantoisesti erilaisia kiinalaisia herkkuja tietenkin riisin kera. Keitot jaivat usien syomatta samoin kuin kerran erheessa tilatut siansorkatkin (taisipa Ramsu ottaa niita viela tuplana...:) Illalla oli sitten matka kohti maccia (pakko myontaa, etta eksyimme sinne muutamaan otteeseen riisiin ja muihin erikoisuuksiin kyllastyneena) Joskus tuntui, etta kaikki maistui jollaan tapaa samalta, riisi poikkeuksetta valkoista, puuromaista ja mautonta. Olemme edelleen hyvissa voimin (ehka jopa hieman paremmissa kuin lahtiessa-vinkki!) & pienista masuvaivoista selvisin antibiooteilla (epailen, etta sain hedelmista, joita popsin ajoittain paljonkin - varsinki litseja!) Maailaman maukkaimmat mangot on nyt myos paikallistettu. Upeita.
Pekingista matkamme jatkui siis kohti Mongoliaa&UB:ta (Ulan Batar). Oi ihanuus. Odotimme sita innolla. 36 tuntinen junamatkamme alkoi 3.7.2007 klo.7.45 aamulla paikallista aikaa. Raahauduimme asemalle hyvissa ajoin ennen junan lahtoa ja yllatykseksemme jonossa oli liuta muita samaan suuntaan suuntaavia turisteja. Kaikki sujui vaivatta ja kiinalaiseen junaan noustessa olo tuntui huikealta-paljon on jo nahty mutta se kaikkein halutuin on viela edessa... Henkilokohtaisesti oloni tuntui myos helpottuneelta silla pian voisin rauhoittua ja jattaa kiinalaisen vilskeen taakseni. Turhan paljon menoa ja meinikia minulle vaikka nautimmekin taydella teholla.
Junassa saimme seuraksemme 'vanhemman' sveitsilaisen pariskunnan (4 hengen hytti) ja matkamme sujui rennosti puksutellen. Junassa tapasimme myos monia muita maailmanmatkaajia. Oli loistavaa paasta kuulemaan ja jakamaan kokemuksia toisten reissaajien kanssa. Yollisen rajan ylityksen jalkeen (n. 2 h) nuudeloimme ja nukahdimme. Aamulla puolestaan herasimme hiekoitettuna (myos junassa sisalla paljon hiekkaa jokapuolella) autiomaan ymparoimana. Maisemat olivat taysin muuttuneet. Oikeasti, olemme tainneet loytaan maailman kauneimma paikan... Taalla on 'rauhan' lisaksi sanoinkuvaamattoman kaunista. WAU! Hiljentyneina, liikuttuneina (Jenska!) ja odottavaisen innokkaina saavuimme UB:hen nelja tuntia aikataulusta myohassa, silla junamme moottori hajosi (ehka!)noin tuntia ennen asemaa...
On vaikea kuvailla sita kauneutta ja toisaalta kurjuutta, jotka taalla toisensa kohtaavat. Kuvailla niita ilon huudahduksia jotka kuulen junassa saavuttaessa takaisin kotiin ja sita kurjuutta, jonka naen junan ikkunasta katsoessani. Uskomatonta. Asemalta loysimme Ugin (hostelimme tarmokkaan 'johtajan') ja hanen agenttinsa, jotka johdattivat meidat pakullaan Golden Gobiin (hostellimme!). Aivan mahdottoman rento, kotoisa & vauhdikas mesta. Todella. Tanne jos jonne. Nautimme olostamme todella ja ajattelimpa jo jospa siirtaisimme hieman paluutamme..mahdotonta, silla paluuliput jo maksettu (paiva olkoon viela salaisuus!:).
Pian viikko (onneksi viela kaksi edessa!) Mongoliaa takana ja olen jo varma, etta haluan tanne takaisin. Nin varmasti kaikki muutkin... Ny on aika unille - huomenna juhlitaan Nadaam!
Pitakaa huolta toisistanne.
.jennyfer.
Ita-Mongolian reissusta...
Paatettiin Jennyn kanssa lahtea ennen Naadamia 5 paivan reissulle Ita-Mongoliaan, minne ei juuri tehda retkia. Reissuun piti kuulua ratsastusta, uintia jarvissa ja joissa seka muuta lepposaa.
Aamulla lahdettiin Kevinin Englannista ja Mandyn jenkkilasta kanssa matkaan. Seurueeseen kuului lisaksi kuski Orthan, Opas Biggie ja aloitteleva opas Daska. Autossa selvisi, etta suunniteltu opas ei paassytkaan matkaan, vaan etta kaikki oppaat olivat vastaavalla reissulla ekaa kertaa. No eipa siina mitaan, alkumatkasta piipahdettiin viela ostamaan pari pulloa vodkaa matkaevaaksi.
Ensimmainen paiva oli periaatteessa aika pitkalti ajelua. Matkalla piipahdettiin ihmettelemassa valtavaa Tsingiskaani patsasta, joka ei ollut viela ihan valmis. Vetaisi varmaan massiivisuudessaan Frederikinkin hiljaiseksi. Illansuussa saavuttiin pienelle jarjelle, missa majoituttiin mokkiin.
Pienen vaelluslenkin jalkeen aloitettiin vodkan tuhoaminen. Oppaat eivat juomiin koskeneet, mutta pelailtiin silti porukalla hauskoja peleja. Keli oli sateinen ja mokissa istuttiin iltaa pikkutunneille.
Aamulla kellaan ei ollut kankkusta ja lahdettiin ajamaan parin tunnin siivua toiselle jarvelle, missa oli tarkoitus olla iltapaivalla hevosvaellus. Matkalla kuitenkin eksyttiin ja parin tunnin ajomatka muuttui paivan ajeluksi maastossa. Autonamme oli armeijan kayneille tuttu Pulla-Uazi, joka selvitteli vaikeat tiet ja joenylitykset kunnialla loistavan kuskimme ansiosta.
Jossain vaiheessa tie loppui paikallisen metsurin kampille. Tai oikeastaan metsurin karryasunnolle. Sinne meidat kuitenkin kutsuttiin ja oppaat kyhasivat lounaan. Metsuri tarjosi meille pullostaan mongolialaista nuuskaa, mita kaikki ottivat nokallisen. Itse olin ensimmaisena ja sain tuhdin aivastuskohtauksen. Muilla tuli kyyneleita tai vastaavia reaktioita. Hyvaa tavaraa siis.
Sen jalkeen metsuri kaivoi jarjettoman kokoisen leivan, minka han oli kokannut karrynsa alla. Leipa oli kuitenkin hyvaa, vaikka hygieenisyydesta ei oikein tienny. Taman jalkeen kaveri viela antoi jokaiselle mahdollisuuden ampua pienoiskivaarilla. Itsehan ammuin melkein napakympin. Metsuri kertoi lisaksi, etta aina silloin talloin vuorilta laskeutuu vankeja, joille on pakko antaa ruokaa, muuten menee henki. Lopuksi luovutimme ystavalliselle ukkelille hiukan rahaa ja pahkinoita Jennyn kanssa.
Viimein loysimme jarvelle ja tuhosimme lopun vodkan taikatemppujen ja korttipelien hengessa. Ratsastus siirtyi seuraavalle aamulle. Aikaisin aamulla lahdimme pilvisella saalla ratsastamaan taysin kankkusettomina vuorien yli kohti luostaria. Jennyn hevoset alkuun vahan kiukuttelivat, mutta lopulta mukava elikko loytyi. Itsellani oli heti mahtava kaakki, jonka kanssa pelisaannot loytyi yllattavan helposti.
Luonnollisesti kellaan ei ollut minkaan sortin kyparia eika muuta suojavarustusta. Ehka jossain valissa hieman hirvitti kivisilla vuoristopoluilla, mutta elikot olivat rauhallisella, joskin nalkaisella tuulella. Ruoho tuntui maistuvan vahan joka valissa.
Matka buddhalaisluostarille oli todella pitka ja pepanteenia olisi tarvittu jo puolimatkassa. Itse luostari oli karsinyt kovia kolmesti: ensin vuonna 1900 flunssa tappoi 3000 munkkia ja vuonna 1936 kommunistit loput(tai vaihtoehtona pakkotyo). 1970 kommunistit viela viimeistelivat homman pommittamalla temppelit maan tasalle. Toisin sanoen, paljoa ei ollut jaljelle.
Paluumatkalla aurinko alkoi paistaa. Aurinkoa seurasi valtavat laumat paarmoja, mika sekoitti hevoset taysin. Urheasti jatkoimme ratsastusta, vaikka ihan loppumatka oli pakko kavella. Mun pehvani oli aivan taynna verisia rakkoja, jos jotain kiinnostaa. Jennyllakin oli vahan joka paikka kipeena. Upeita elaimia ne hepat kuitenkin on ja olen niista suhteellisen innoissani.
Illalla aloimme hieman saveltaa ja lahdimme laheiseen Baganoorin kaupunkiin, jossa piti olla oppaan mukaan Naadam, johon olisi ollut mahdollista kenen tahansa osallistua. Kevinin kanssa inostuttiin asiasta tuhdisti ja paatettin osallistua painiin. Itse uskoin paasevani vahintaan kolmannelle kierrokselle ja suunnittelin jo koko kehon rasvaamista, etta olisin tarpeeksi liukas, ettei vaan vahingossa tipu jollekin 15 vuotiaalle pikku pojalle.
Perilla kuitenkin selvisi, etta Naadam olikin jo ohi, mika oli suuri pettymys. Tasta seurasi pienta riitaa, koska retki ei oikein sujunut suunnitelmien mukaan. Paatettiin jaada kaupunkiin ja lahdettiin iltaa istumaan paikalliseen baariin. Tata ennen oltiin kuitenkin varattu riittavasti vodkaa hotellihuoneelle. Iltaa istuttin baarissa, missa tanssittiin mongolien kanssa ja hauskaa oli. Hotellihuoneella jatkettiin tinaamista ja pieni painimatsikin siina saatiin Kevinin kanssa aikain, positiivissa hengessa.
Seuraavana aamuna jatkettiin matkaan Tereljin luonnonpuistoon, mika on aikas lahella UB:ta. Paiva oli ihan mukava ja maisemat oli hienoja. Nahtiin tuhannen buddhan luola ja kilpikonnankalliot. Ainoo ongelma oli, etta etenkin mulla ja Kevinilla oli jarjettomat kanuunat. Ei sinansa kauheasti jaksanut. Laheiselle luostarille vaeltaminen jatettiin Jennyn kanssa suosiolla valiin, toinen kipeiden jalkojen takia, toinen paansa. Mikas siina oli auringossa loikoilla kalliolla, kun muut urakoi.
Illalla palasimme paivaa aikaisemmin takaisin hostellille, koska halusimme pienta rahallista hyvitysta retkesta, joka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Hauskaa kylla oli, mutta ei varsinaisesti nahty niita asioita, joista oltiin maksettu. Kotimatkalla piipahdettiin viela jurttaan maistaan airagia, kaynytta hevosenmaitoa. Maistui pahan ja hyvan valimuodolta, periaatteessa kai ihan ok.
Hostellilla olivat vahan ihmeissaan, koska palasimme aikaisemmin. Pienen vaannon jalkeen saatiin vahan rahaa takaisin, mika oli ihan reilua. Aiotaan kuitenkin tehda Jennyn kanssa viela toinen retki Gobin autiomaahan heidan valityksellaan.
Huomenna aamulla aikainen lahto naadamia katsomaan. Koko paivan retki, mika sisaltaa safkat, liput avajaisiin ja kuljetukset eri tapahtumiin. Hyva homma. Pakko menna kohta nukkuun, unet jaany vahiin.
Aamulla lahdettiin Kevinin Englannista ja Mandyn jenkkilasta kanssa matkaan. Seurueeseen kuului lisaksi kuski Orthan, Opas Biggie ja aloitteleva opas Daska. Autossa selvisi, etta suunniteltu opas ei paassytkaan matkaan, vaan etta kaikki oppaat olivat vastaavalla reissulla ekaa kertaa. No eipa siina mitaan, alkumatkasta piipahdettiin viela ostamaan pari pulloa vodkaa matkaevaaksi.
Ensimmainen paiva oli periaatteessa aika pitkalti ajelua. Matkalla piipahdettiin ihmettelemassa valtavaa Tsingiskaani patsasta, joka ei ollut viela ihan valmis. Vetaisi varmaan massiivisuudessaan Frederikinkin hiljaiseksi. Illansuussa saavuttiin pienelle jarjelle, missa majoituttiin mokkiin.
Pienen vaelluslenkin jalkeen aloitettiin vodkan tuhoaminen. Oppaat eivat juomiin koskeneet, mutta pelailtiin silti porukalla hauskoja peleja. Keli oli sateinen ja mokissa istuttiin iltaa pikkutunneille.
Aamulla kellaan ei ollut kankkusta ja lahdettiin ajamaan parin tunnin siivua toiselle jarvelle, missa oli tarkoitus olla iltapaivalla hevosvaellus. Matkalla kuitenkin eksyttiin ja parin tunnin ajomatka muuttui paivan ajeluksi maastossa. Autonamme oli armeijan kayneille tuttu Pulla-Uazi, joka selvitteli vaikeat tiet ja joenylitykset kunnialla loistavan kuskimme ansiosta.
Jossain vaiheessa tie loppui paikallisen metsurin kampille. Tai oikeastaan metsurin karryasunnolle. Sinne meidat kuitenkin kutsuttiin ja oppaat kyhasivat lounaan. Metsuri tarjosi meille pullostaan mongolialaista nuuskaa, mita kaikki ottivat nokallisen. Itse olin ensimmaisena ja sain tuhdin aivastuskohtauksen. Muilla tuli kyyneleita tai vastaavia reaktioita. Hyvaa tavaraa siis.
Sen jalkeen metsuri kaivoi jarjettoman kokoisen leivan, minka han oli kokannut karrynsa alla. Leipa oli kuitenkin hyvaa, vaikka hygieenisyydesta ei oikein tienny. Taman jalkeen kaveri viela antoi jokaiselle mahdollisuuden ampua pienoiskivaarilla. Itsehan ammuin melkein napakympin. Metsuri kertoi lisaksi, etta aina silloin talloin vuorilta laskeutuu vankeja, joille on pakko antaa ruokaa, muuten menee henki. Lopuksi luovutimme ystavalliselle ukkelille hiukan rahaa ja pahkinoita Jennyn kanssa.
Viimein loysimme jarvelle ja tuhosimme lopun vodkan taikatemppujen ja korttipelien hengessa. Ratsastus siirtyi seuraavalle aamulle. Aikaisin aamulla lahdimme pilvisella saalla ratsastamaan taysin kankkusettomina vuorien yli kohti luostaria. Jennyn hevoset alkuun vahan kiukuttelivat, mutta lopulta mukava elikko loytyi. Itsellani oli heti mahtava kaakki, jonka kanssa pelisaannot loytyi yllattavan helposti.
Luonnollisesti kellaan ei ollut minkaan sortin kyparia eika muuta suojavarustusta. Ehka jossain valissa hieman hirvitti kivisilla vuoristopoluilla, mutta elikot olivat rauhallisella, joskin nalkaisella tuulella. Ruoho tuntui maistuvan vahan joka valissa.
Matka buddhalaisluostarille oli todella pitka ja pepanteenia olisi tarvittu jo puolimatkassa. Itse luostari oli karsinyt kovia kolmesti: ensin vuonna 1900 flunssa tappoi 3000 munkkia ja vuonna 1936 kommunistit loput(tai vaihtoehtona pakkotyo). 1970 kommunistit viela viimeistelivat homman pommittamalla temppelit maan tasalle. Toisin sanoen, paljoa ei ollut jaljelle.
Paluumatkalla aurinko alkoi paistaa. Aurinkoa seurasi valtavat laumat paarmoja, mika sekoitti hevoset taysin. Urheasti jatkoimme ratsastusta, vaikka ihan loppumatka oli pakko kavella. Mun pehvani oli aivan taynna verisia rakkoja, jos jotain kiinnostaa. Jennyllakin oli vahan joka paikka kipeena. Upeita elaimia ne hepat kuitenkin on ja olen niista suhteellisen innoissani.
Illalla aloimme hieman saveltaa ja lahdimme laheiseen Baganoorin kaupunkiin, jossa piti olla oppaan mukaan Naadam, johon olisi ollut mahdollista kenen tahansa osallistua. Kevinin kanssa inostuttiin asiasta tuhdisti ja paatettin osallistua painiin. Itse uskoin paasevani vahintaan kolmannelle kierrokselle ja suunnittelin jo koko kehon rasvaamista, etta olisin tarpeeksi liukas, ettei vaan vahingossa tipu jollekin 15 vuotiaalle pikku pojalle.
Perilla kuitenkin selvisi, etta Naadam olikin jo ohi, mika oli suuri pettymys. Tasta seurasi pienta riitaa, koska retki ei oikein sujunut suunnitelmien mukaan. Paatettiin jaada kaupunkiin ja lahdettiin iltaa istumaan paikalliseen baariin. Tata ennen oltiin kuitenkin varattu riittavasti vodkaa hotellihuoneelle. Iltaa istuttin baarissa, missa tanssittiin mongolien kanssa ja hauskaa oli. Hotellihuoneella jatkettiin tinaamista ja pieni painimatsikin siina saatiin Kevinin kanssa aikain, positiivissa hengessa.
Seuraavana aamuna jatkettiin matkaan Tereljin luonnonpuistoon, mika on aikas lahella UB:ta. Paiva oli ihan mukava ja maisemat oli hienoja. Nahtiin tuhannen buddhan luola ja kilpikonnankalliot. Ainoo ongelma oli, etta etenkin mulla ja Kevinilla oli jarjettomat kanuunat. Ei sinansa kauheasti jaksanut. Laheiselle luostarille vaeltaminen jatettiin Jennyn kanssa suosiolla valiin, toinen kipeiden jalkojen takia, toinen paansa. Mikas siina oli auringossa loikoilla kalliolla, kun muut urakoi.
Illalla palasimme paivaa aikaisemmin takaisin hostellille, koska halusimme pienta rahallista hyvitysta retkesta, joka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Hauskaa kylla oli, mutta ei varsinaisesti nahty niita asioita, joista oltiin maksettu. Kotimatkalla piipahdettiin viela jurttaan maistaan airagia, kaynytta hevosenmaitoa. Maistui pahan ja hyvan valimuodolta, periaatteessa kai ihan ok.
Hostellilla olivat vahan ihmeissaan, koska palasimme aikaisemmin. Pienen vaannon jalkeen saatiin vahan rahaa takaisin, mika oli ihan reilua. Aiotaan kuitenkin tehda Jennyn kanssa viela toinen retki Gobin autiomaahan heidan valityksellaan.
Huomenna aamulla aikainen lahto naadamia katsomaan. Koko paivan retki, mika sisaltaa safkat, liput avajaisiin ja kuljetukset eri tapahtumiin. Hyva homma. Pakko menna kohta nukkuun, unet jaany vahiin.
torstai 5. heinäkuuta 2007
Aurinkoa, helletta ja hikea...
Ihmisia, kaaosta ja hilliton kuumuus(ensimmaiset tuntemukset junasta noustessa)-terveiset Pekingista! Kylla tuli ensimmaisen 15 minuutin aikana koti-ikava...:) Tollotysten, ihmetyksien ja lukuisien kauppiaiden (hotellia, vetta ja ties mita) saattelemana selvitimme tiemme, osittain kyynarpaatekniikkaa kayttaen, ulos juna-asemalta. Ja niinkuin Ramsuni jo aikaisemmin mainitsi ei Ludmilaa enaa nakynyt missaan. Tai jos varsin rehellinen olisin niin kertoisin etta nakyi (vaaleaa pehkoa kun ei voinut olla erottamatta) mutta anoimme kauniisti sanoen teidemme erkaantua...(maili osoite loytyy:) Hotellillemme, josta olimme Angielta kuulleet, selvisimme vaivatta syysta etta se sijaitsi aivan asemaa vastapaata. Onneksi, silla aamun ensimmainen ja ainoa tienylityskin tuntui haasteelliselta kuumuudessa ja vaen paljoudessa. Olimme molemmat aivan puhki ja suihku kolmen junassa vietetyn yon jalkeen (+hikiset paivat) maistui..hmm...sanoisinko kokemuksen arvoisen loistokkaalta. Maistui tuolloin paikkaritkin, junan 65 senttisen sijaan 120 senttisessa!
Tahan minun on pakko kertoa siita kummallisesta tunteesta joka tulee junamatkojen jalkeen(ei siis ainoastaan likaisuuden tunne) vaan ns. keinuminen. Sita tuntee ja kuulee (Angien ja Judienmukaan)junan eri liikkeet ja jyskeen viela muutamia paivia junamatkan jalkeenkin. Voisi kuvailla halvaksi kanniksi. Matkojen jalkeen minua on, keinumisesta huolimatta, nukuttanut varsin hyvin siita syysta (jostain kumman syysta:)etta suoritan usein (en siis aina)ns. yollista vartiotani. Tama tarkoittaa sita, etta nousen ylos joka asemalla, tarkistan junaan nousevat, sielta poistuvat, seuraan vessassa kavijoiden puuhasteluja ja yosiivousta, joka tapahtuu kuminaamari ja kasineet kadessa- todella pelottavaa! Ensimmaisena junayona jopa huusin Ramsua turvakseni (ei pihahdustakaan ylasangyn suunalta) roistolta, joka siirteli kenkiani... Kaikenmoista, hupaisaa.
Muutoin Pekingissa kaikki hyvin, hyvin sujuu ja puhdasta on vaikkakin Venajan viisumien hankkiminen jai Mongoliaan silla kaikki kiinalaiset tuntuvat keskittyvan paaasiassa vuoden 2008 Olympialaisiin. Rakenteilla jopa kuusi mahtailevaa stadiumia ja muuta hulppeaa kisoja varten. Kaupunki kukoistaa jo loistossaan, puistot kerrassaan upeita siistittyine nurmineen ja puskineen. Helppoahan se on kun tekijoita riittaa. Keikenmoista ollaan puuhasteltu; aina muurilta puikkoilla sutimiseen. Huonoina asioina mainittakoon saasteet, liikenne ja vaenpaljous, joka +35 asteen helteessa tuntuu...ajoittain ahdistavalta. Nautittu ollaan taydella paivateholla ja illalla ei ole unta tarvinnut (itseasiassa koko matkan aikana) anoa.
Viime yosta viela hiukan...herasin siihen kun Herra Tapio hillui pilkko pimeassa hotellihuoneessamme suunnistuslamppu paassa etsien jotain, ehka juotavaa, ehka syotavaa, kayden vessassa... Meilla siis piti olla vesi-ja sahkokatkos hotellissa, joka tarkoitti etta niin vessat kuin valotkaan ei toimi (tallaista ei kuitenkaan ollut, siirretty toiseen paivaan!). Vessassa kayntinsa paatteeksi (vessa vetaa-heratys!) H.Tapio ei kuitenkaan kokeillut valoja vaan jatkoi suunnistustaan herattaen minut kauhusta kalpeana - roisto huoneessamme! Tallaista taalla...:) Miehet.
Viela mainittakoon, tollotysta riittaa! Olempas/olemmepas jo muutaman kiinalaisen albumiinkin paasseet, hiuksiani hipeloity ja simmujani ihmetelty, ihania ihmisia ovat. On kylla hieman meiniki muuttunut viimeisen kayntini jalkeen 12 vuotta sitten.
Kiinasta kuuluu viela lisaa... On kylla ajoittain ikava uuniperunoita & fetasalaattia. Mamille mutistus (milloinkahan ollaan viimeksi oltu nain pitkaan erossa?!)!
Pahoittelen blogissa tapahtuneita viiveita, olemme taas linjoilla...:)
.jenska.
P.S. Minulla on seurassani maailman ihanin & rakastettavin matkakumppani! Jihuu. Ette usko, olen prinsessa (ainakin luulen niin...:), jolla parrakas prinssi!
Tahan minun on pakko kertoa siita kummallisesta tunteesta joka tulee junamatkojen jalkeen(ei siis ainoastaan likaisuuden tunne) vaan ns. keinuminen. Sita tuntee ja kuulee (Angien ja Judienmukaan)junan eri liikkeet ja jyskeen viela muutamia paivia junamatkan jalkeenkin. Voisi kuvailla halvaksi kanniksi. Matkojen jalkeen minua on, keinumisesta huolimatta, nukuttanut varsin hyvin siita syysta (jostain kumman syysta:)etta suoritan usein (en siis aina)ns. yollista vartiotani. Tama tarkoittaa sita, etta nousen ylos joka asemalla, tarkistan junaan nousevat, sielta poistuvat, seuraan vessassa kavijoiden puuhasteluja ja yosiivousta, joka tapahtuu kuminaamari ja kasineet kadessa- todella pelottavaa! Ensimmaisena junayona jopa huusin Ramsua turvakseni (ei pihahdustakaan ylasangyn suunalta) roistolta, joka siirteli kenkiani... Kaikenmoista, hupaisaa.
Muutoin Pekingissa kaikki hyvin, hyvin sujuu ja puhdasta on vaikkakin Venajan viisumien hankkiminen jai Mongoliaan silla kaikki kiinalaiset tuntuvat keskittyvan paaasiassa vuoden 2008 Olympialaisiin. Rakenteilla jopa kuusi mahtailevaa stadiumia ja muuta hulppeaa kisoja varten. Kaupunki kukoistaa jo loistossaan, puistot kerrassaan upeita siistittyine nurmineen ja puskineen. Helppoahan se on kun tekijoita riittaa. Keikenmoista ollaan puuhasteltu; aina muurilta puikkoilla sutimiseen. Huonoina asioina mainittakoon saasteet, liikenne ja vaenpaljous, joka +35 asteen helteessa tuntuu...ajoittain ahdistavalta. Nautittu ollaan taydella paivateholla ja illalla ei ole unta tarvinnut (itseasiassa koko matkan aikana) anoa.
Viime yosta viela hiukan...herasin siihen kun Herra Tapio hillui pilkko pimeassa hotellihuoneessamme suunnistuslamppu paassa etsien jotain, ehka juotavaa, ehka syotavaa, kayden vessassa... Meilla siis piti olla vesi-ja sahkokatkos hotellissa, joka tarkoitti etta niin vessat kuin valotkaan ei toimi (tallaista ei kuitenkaan ollut, siirretty toiseen paivaan!). Vessassa kayntinsa paatteeksi (vessa vetaa-heratys!) H.Tapio ei kuitenkaan kokeillut valoja vaan jatkoi suunnistustaan herattaen minut kauhusta kalpeana - roisto huoneessamme! Tallaista taalla...:) Miehet.
Viela mainittakoon, tollotysta riittaa! Olempas/olemmepas jo muutaman kiinalaisen albumiinkin paasseet, hiuksiani hipeloity ja simmujani ihmetelty, ihania ihmisia ovat. On kylla hieman meiniki muuttunut viimeisen kayntini jalkeen 12 vuotta sitten.
Kiinasta kuuluu viela lisaa... On kylla ajoittain ikava uuniperunoita & fetasalaattia. Mamille mutistus (milloinkahan ollaan viimeksi oltu nain pitkaan erossa?!)!
Pahoittelen blogissa tapahtuneita viiveita, olemme taas linjoilla...:)
.jenska.
P.S. Minulla on seurassani maailman ihanin & rakastettavin matkakumppani! Jihuu. Ette usko, olen prinsessa (ainakin luulen niin...:), jolla parrakas prinssi!
Retkelle!
Huomenna aamulla lahdetaan parin muun kaverin kanssa 5 paivan retkelle Ita-Mongoliaan. Reissu sisaltaa vaellusta, hevosratsastusta ja pulikoimista joissa ja jarvissa. Yopymiset teltassa tai jurtassa ja safkat kuuluu hintaan.
Nyt on kiire jo nukkumaan, mutta paivityksia luvassa retken jalkeen, myos Kiinan osalta, jos jaksaa.
Tullaan parahiksi Naadam-festareille takaisin UB:hen. Festariohjelmaan kuuluu painia, hevosratsastusta ja jouskariammuntaa. Semmosta hilpeeta karnevaalimeininkia. Suurin juhla taalla pain maailmaa.
Venajan viisumit on myos hoidossa, eli kotiokin tullaan jossain vaiheessa. Ei kuitenkaan ihan viela.
Ja kiitokset kaikille palautteen antajille. Kiva tietaa, etta tata joku sentaan lukee. Ja lisaakin kommentteja saa toki antaa. Nyt tuutumaan, moro!
Nyt on kiire jo nukkumaan, mutta paivityksia luvassa retken jalkeen, myos Kiinan osalta, jos jaksaa.
Tullaan parahiksi Naadam-festareille takaisin UB:hen. Festariohjelmaan kuuluu painia, hevosratsastusta ja jouskariammuntaa. Semmosta hilpeeta karnevaalimeininkia. Suurin juhla taalla pain maailmaa.
Venajan viisumit on myos hoidossa, eli kotiokin tullaan jossain vaiheessa. Ei kuitenkaan ihan viela.
Ja kiitokset kaikille palautteen antajille. Kiva tietaa, etta tata joku sentaan lukee. Ja lisaakin kommentteja saa toki antaa. Nyt tuutumaan, moro!
keskiviikko 4. heinäkuuta 2007
Vladivostokista Pekinkiin
terve. Kun Blogia ei voi Kiinasta paivittaa,tama teksti lisataan myohemmin Mongoliassa.Maon seuraajat ovat paattaneet sensuroida blogimme vaarallisena Kiinan kansalaisille.
Viimeinen paiva Vladivostokissa oli helteinen ja rannalla karisteltiin ihoa oikein huolella. Rantaelaman jalkeen kaupungilla etittiin pankkia, jossa voisi vaihtaa Kiinan Juaneja. Lopulta sellainen loytyi ja hikisina valuimme paikallisen hampurilaisravintolan kautta rankkaa ylamakea hotellille. Hotellin aulassa tormasimme Peter Pan-retkien suomalaisryhmaan, jonka kanssa ehdimme hetken turista. Kovin olivat huolissaan meista, mutta toinen ryhmanvetajista haikaili kylla meidan matkaan...ei tainnut olla ihan helpoin homma junailla 10 hengen ryhman kanssa halki Venajan.
Noin seitsaman aikaan illalla laskeuduttiin tuhtien evaiden kanssa asemalle, missa Jennyn ja miksein oikeestaan munkin kaveri Ludmila jo odottelikin. Siita alkoikin heti Rami pojan Piccolo tai mika lie laukkupoikaduuni. Ekana sain juosta hakemaan Ludmilalle kioskilta vetta minka jalkeen raahasin Leidin nooin 25 kiloo painavan laukun junan 21. vaunuun aika matkan paahan(oman rinkan,repun ja evaskassin lisaksi). Hikoilu loppui noin 100 kilsaa Vladivostokin jalkeen.
Sitten junailtiin 200 kilsaa, minka jalkeen vaunumme jatettiin yoksi venajan rajan laheisyyteen pysahdyksiin. Aamulla jatkettiin pieni matka raja-asemalle, missa odotettiin 4 tuntia. Vaunussamme oli meidan lisaksi vain 4 matkustajaa, Ludmila, Kaksi englantilaista mukavaa rouvaa Angie ja Judy seka kiinalainen poika nimeltaan Solar tai jotain. Luonnollisesti meitsi ja pikku kiinalainen kannettiin Ludmilan laukut.
Tauolla syotiin ihan hyvin ja juhannuksen kunniaksi ostin 4 0,5 litran bissee junaan. Odottelun jalkeen alkoi hirvee ryysis tulliin, minne eka raahasin ihmismassan lapi Ludmilan laukut jonon karkeen ja palsin sitten hakemaan oman rinkan, mita Jenny vartioi. Sitten taas rynninki massojen lapi. Muutaman passinluvun ja hikoiluttavan minuutin jalkeen paastiin rajalta lapi. Ilman Ludmilaa ois varmaan jonotettu jonon hannilla, eli siita kiitos.
Matka jatkui vajaat pari tuntia Kiinan puolella Suifenhen kaupunkiin, missa oli taas 4 tunnin pysahdys. Ehdin matkan aikana vetaa pienimuotoiset pika juhannuspohnat silla valin kun Jenny nukkui. Suifenhen kaupungissa sitten phankin tuhdin paakivun laskuhumalispaissani ja nestehukissa. Kun paastiin takasin vaunuun ja kun ilmastointi vihdoin lahti paalle, uni maistui.
Aamusta saavuimme Harbiniin, mika on vaatimatomasti 3,6 miljoonan ihmisen kaupunki. Aamulla kuului vaunussa tuttu Ramii! huuto...aika raahata Ludmilan laukut junasta. Laukut jatettiinasemalla sailoon ja sitten Kiinan poika hommas mulle ja Jennylle liput Pekinkiin, ennen kuin jatkoi matkaansa. Kiva kaveri ja pyyteeton. Angie ja Judy tapasivat lippujen valittajansa laheisessa hotellissa, minne myos me menimme. Siella tapasimme hyvahkoa Englantia puhuvan papan(Mr. Chin), joka halusi esitella meille kaupunkia 20 juanin palkkiolla (2 ersee) per henkilo. Mina, Jenny ja Angie lahdettin papan matkaan ja Judy jatkoi matkaansa Shanghaihin.
Sitten matkattiin taksilla 15 paassa sijaitsevaan tiikeripuistoon, missa on noin 400 Amurin tiikeria, mita vapaana elaa mailmassa enaa n. 300-400. Puiston tarkoitus on valmistaa tiikereita takaisin luontoon, mutta siita voi olla montaa mielta. Tiikereille voi nimittain halutessaan heittaa esim. elavan kanan, jos vaan maksaa rahaa siita. Myos vauvatiikerin kanssa paasee yhteiskuvaan. No ainakin tiikereilla oli ihan mukavasti elintilaa.
Sen jalkeen kaytiin syomassa ikimuistoisesti paikallisessa ravintolassa, missa 4 lajin lounas, 2 bisse (0,6 l) ja pari kolaa maksoi yhteensa 4,5 euroo. Mr Chinkin veti tofua hampaattomalla suullaan oikein olan takaa. Lounaan jalkeen kaytiin jokiristeilylla, kaveltiin puistossa, risteiltiin takas ja pyorittiin hetki kaupungilla, kaikki 36 asteen helteessa. Ja papparainen ei vaikuttanut jurikaan vasyneelta, mita nyt kerran pidettiin vesimelonitauko.
Illalla hypattiinkin kiinalaiseen junaan, minne luonnollisesti kannoin Ludmilan kamat, 3 luokka tottakai mika taalla on nimeltaan hard sleeper. Tosi tasaista kyytia ja meille oli alasankypaikat. Liput tosin eri osastoissa, mutta onnistuttiin vaihtaan ne samaan. Aina kannattaa yrittaa.
Aamulla oltiin Pekingissa. Kauheen ryysiksen lapi asemalta ulos(Ludmila oli onneksi toisessa vaunussa, eli ei tarvinnu raahata kamoja!). Hostelli oli onneksi asemaa vastapaata. Saimme sielta mukavan 2 hengen huoneen omalla suihkulla ja vessalla ihan kohtuu hintaan. Suihkun jalkeen 4 tunnin paivaunille.
Rankka oli reissu, mutta ikimuistoinen!
Viimeinen paiva Vladivostokissa oli helteinen ja rannalla karisteltiin ihoa oikein huolella. Rantaelaman jalkeen kaupungilla etittiin pankkia, jossa voisi vaihtaa Kiinan Juaneja. Lopulta sellainen loytyi ja hikisina valuimme paikallisen hampurilaisravintolan kautta rankkaa ylamakea hotellille. Hotellin aulassa tormasimme Peter Pan-retkien suomalaisryhmaan, jonka kanssa ehdimme hetken turista. Kovin olivat huolissaan meista, mutta toinen ryhmanvetajista haikaili kylla meidan matkaan...ei tainnut olla ihan helpoin homma junailla 10 hengen ryhman kanssa halki Venajan.
Noin seitsaman aikaan illalla laskeuduttiin tuhtien evaiden kanssa asemalle, missa Jennyn ja miksein oikeestaan munkin kaveri Ludmila jo odottelikin. Siita alkoikin heti Rami pojan Piccolo tai mika lie laukkupoikaduuni. Ekana sain juosta hakemaan Ludmilalle kioskilta vetta minka jalkeen raahasin Leidin nooin 25 kiloo painavan laukun junan 21. vaunuun aika matkan paahan(oman rinkan,repun ja evaskassin lisaksi). Hikoilu loppui noin 100 kilsaa Vladivostokin jalkeen.
Sitten junailtiin 200 kilsaa, minka jalkeen vaunumme jatettiin yoksi venajan rajan laheisyyteen pysahdyksiin. Aamulla jatkettiin pieni matka raja-asemalle, missa odotettiin 4 tuntia. Vaunussamme oli meidan lisaksi vain 4 matkustajaa, Ludmila, Kaksi englantilaista mukavaa rouvaa Angie ja Judy seka kiinalainen poika nimeltaan Solar tai jotain. Luonnollisesti meitsi ja pikku kiinalainen kannettiin Ludmilan laukut.
Tauolla syotiin ihan hyvin ja juhannuksen kunniaksi ostin 4 0,5 litran bissee junaan. Odottelun jalkeen alkoi hirvee ryysis tulliin, minne eka raahasin ihmismassan lapi Ludmilan laukut jonon karkeen ja palsin sitten hakemaan oman rinkan, mita Jenny vartioi. Sitten taas rynninki massojen lapi. Muutaman passinluvun ja hikoiluttavan minuutin jalkeen paastiin rajalta lapi. Ilman Ludmilaa ois varmaan jonotettu jonon hannilla, eli siita kiitos.
Matka jatkui vajaat pari tuntia Kiinan puolella Suifenhen kaupunkiin, missa oli taas 4 tunnin pysahdys. Ehdin matkan aikana vetaa pienimuotoiset pika juhannuspohnat silla valin kun Jenny nukkui. Suifenhen kaupungissa sitten phankin tuhdin paakivun laskuhumalispaissani ja nestehukissa. Kun paastiin takasin vaunuun ja kun ilmastointi vihdoin lahti paalle, uni maistui.
Aamusta saavuimme Harbiniin, mika on vaatimatomasti 3,6 miljoonan ihmisen kaupunki. Aamulla kuului vaunussa tuttu Ramii! huuto...aika raahata Ludmilan laukut junasta. Laukut jatettiinasemalla sailoon ja sitten Kiinan poika hommas mulle ja Jennylle liput Pekinkiin, ennen kuin jatkoi matkaansa. Kiva kaveri ja pyyteeton. Angie ja Judy tapasivat lippujen valittajansa laheisessa hotellissa, minne myos me menimme. Siella tapasimme hyvahkoa Englantia puhuvan papan(Mr. Chin), joka halusi esitella meille kaupunkia 20 juanin palkkiolla (2 ersee) per henkilo. Mina, Jenny ja Angie lahdettin papan matkaan ja Judy jatkoi matkaansa Shanghaihin.
Sitten matkattiin taksilla 15 paassa sijaitsevaan tiikeripuistoon, missa on noin 400 Amurin tiikeria, mita vapaana elaa mailmassa enaa n. 300-400. Puiston tarkoitus on valmistaa tiikereita takaisin luontoon, mutta siita voi olla montaa mielta. Tiikereille voi nimittain halutessaan heittaa esim. elavan kanan, jos vaan maksaa rahaa siita. Myos vauvatiikerin kanssa paasee yhteiskuvaan. No ainakin tiikereilla oli ihan mukavasti elintilaa.
Sen jalkeen kaytiin syomassa ikimuistoisesti paikallisessa ravintolassa, missa 4 lajin lounas, 2 bisse (0,6 l) ja pari kolaa maksoi yhteensa 4,5 euroo. Mr Chinkin veti tofua hampaattomalla suullaan oikein olan takaa. Lounaan jalkeen kaytiin jokiristeilylla, kaveltiin puistossa, risteiltiin takas ja pyorittiin hetki kaupungilla, kaikki 36 asteen helteessa. Ja papparainen ei vaikuttanut jurikaan vasyneelta, mita nyt kerran pidettiin vesimelonitauko.
Illalla hypattiinkin kiinalaiseen junaan, minne luonnollisesti kannoin Ludmilan kamat, 3 luokka tottakai mika taalla on nimeltaan hard sleeper. Tosi tasaista kyytia ja meille oli alasankypaikat. Liput tosin eri osastoissa, mutta onnistuttiin vaihtaan ne samaan. Aina kannattaa yrittaa.
Aamulla oltiin Pekingissa. Kauheen ryysiksen lapi asemalta ulos(Ludmila oli onneksi toisessa vaunussa, eli ei tarvinnu raahata kamoja!). Hostelli oli onneksi asemaa vastapaata. Saimme sielta mukavan 2 hengen huoneen omalla suihkulla ja vessalla ihan kohtuu hintaan. Suihkun jalkeen 4 tunnin paivaunille.
Rankka oli reissu, mutta ikimuistoinen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
