Vladivostokista Pekinkiin

terve. Kun Blogia ei voi Kiinasta paivittaa,tama teksti lisataan myohemmin Mongoliassa.Maon seuraajat ovat paattaneet sensuroida blogimme vaarallisena Kiinan kansalaisille.

Viimeinen paiva Vladivostokissa oli helteinen ja rannalla karisteltiin ihoa oikein huolella. Rantaelaman jalkeen kaupungilla etittiin pankkia, jossa voisi vaihtaa Kiinan Juaneja. Lopulta sellainen loytyi ja hikisina valuimme paikallisen hampurilaisravintolan kautta rankkaa ylamakea hotellille. Hotellin aulassa tormasimme Peter Pan-retkien suomalaisryhmaan, jonka kanssa ehdimme hetken turista. Kovin olivat huolissaan meista, mutta toinen ryhmanvetajista haikaili kylla meidan matkaan...ei tainnut olla ihan helpoin homma junailla 10 hengen ryhman kanssa halki Venajan.

Noin seitsaman aikaan illalla laskeuduttiin tuhtien evaiden kanssa asemalle, missa Jennyn ja miksein oikeestaan munkin kaveri Ludmila jo odottelikin. Siita alkoikin heti Rami pojan Piccolo tai mika lie laukkupoikaduuni. Ekana sain juosta hakemaan Ludmilalle kioskilta vetta minka jalkeen raahasin Leidin nooin 25 kiloo painavan laukun junan 21. vaunuun aika matkan paahan(oman rinkan,repun ja evaskassin lisaksi). Hikoilu loppui noin 100 kilsaa Vladivostokin jalkeen.

Sitten junailtiin 200 kilsaa, minka jalkeen vaunumme jatettiin yoksi venajan rajan laheisyyteen pysahdyksiin. Aamulla jatkettiin pieni matka raja-asemalle, missa odotettiin 4 tuntia. Vaunussamme oli meidan lisaksi vain 4 matkustajaa, Ludmila, Kaksi englantilaista mukavaa rouvaa Angie ja Judy seka kiinalainen poika nimeltaan Solar tai jotain. Luonnollisesti meitsi ja pikku kiinalainen kannettiin Ludmilan laukut.

Tauolla syotiin ihan hyvin ja juhannuksen kunniaksi ostin 4 0,5 litran bissee junaan. Odottelun jalkeen alkoi hirvee ryysis tulliin, minne eka raahasin ihmismassan lapi Ludmilan laukut jonon karkeen ja palsin sitten hakemaan oman rinkan, mita Jenny vartioi. Sitten taas rynninki massojen lapi. Muutaman passinluvun ja hikoiluttavan minuutin jalkeen paastiin rajalta lapi. Ilman Ludmilaa ois varmaan jonotettu jonon hannilla, eli siita kiitos.

Matka jatkui vajaat pari tuntia Kiinan puolella Suifenhen kaupunkiin, missa oli taas 4 tunnin pysahdys. Ehdin matkan aikana vetaa pienimuotoiset pika juhannuspohnat silla valin kun Jenny nukkui. Suifenhen kaupungissa sitten phankin tuhdin paakivun laskuhumalispaissani ja nestehukissa. Kun paastiin takasin vaunuun ja kun ilmastointi vihdoin lahti paalle, uni maistui.

Aamusta saavuimme Harbiniin, mika on vaatimatomasti 3,6 miljoonan ihmisen kaupunki. Aamulla kuului vaunussa tuttu Ramii! huuto...aika raahata Ludmilan laukut junasta. Laukut jatettiinasemalla sailoon ja sitten Kiinan poika hommas mulle ja Jennylle liput Pekinkiin, ennen kuin jatkoi matkaansa. Kiva kaveri ja pyyteeton. Angie ja Judy tapasivat lippujen valittajansa laheisessa hotellissa, minne myos me menimme. Siella tapasimme hyvahkoa Englantia puhuvan papan(Mr. Chin), joka halusi esitella meille kaupunkia 20 juanin palkkiolla (2 ersee) per henkilo. Mina, Jenny ja Angie lahdettin papan matkaan ja Judy jatkoi matkaansa Shanghaihin.

Sitten matkattiin taksilla 15 paassa sijaitsevaan tiikeripuistoon, missa on noin 400 Amurin tiikeria, mita vapaana elaa mailmassa enaa n. 300-400. Puiston tarkoitus on valmistaa tiikereita takaisin luontoon, mutta siita voi olla montaa mielta. Tiikereille voi nimittain halutessaan heittaa esim. elavan kanan, jos vaan maksaa rahaa siita. Myos vauvatiikerin kanssa paasee yhteiskuvaan. No ainakin tiikereilla oli ihan mukavasti elintilaa.

Sen jalkeen kaytiin syomassa ikimuistoisesti paikallisessa ravintolassa, missa 4 lajin lounas, 2 bisse (0,6 l) ja pari kolaa maksoi yhteensa 4,5 euroo. Mr Chinkin veti tofua hampaattomalla suullaan oikein olan takaa. Lounaan jalkeen kaytiin jokiristeilylla, kaveltiin puistossa, risteiltiin takas ja pyorittiin hetki kaupungilla, kaikki 36 asteen helteessa. Ja papparainen ei vaikuttanut jurikaan vasyneelta, mita nyt kerran pidettiin vesimelonitauko.

Illalla hypattiinkin kiinalaiseen junaan, minne luonnollisesti kannoin Ludmilan kamat, 3 luokka tottakai mika taalla on nimeltaan hard sleeper. Tosi tasaista kyytia ja meille oli alasankypaikat. Liput tosin eri osastoissa, mutta onnistuttiin vaihtaan ne samaan. Aina kannattaa yrittaa.

Aamulla oltiin Pekingissa. Kauheen ryysiksen lapi asemalta ulos(Ludmila oli onneksi toisessa vaunussa, eli ei tarvinnu raahata kamoja!). Hostelli oli onneksi asemaa vastapaata. Saimme sielta mukavan 2 hengen huoneen omalla suihkulla ja vessalla ihan kohtuu hintaan. Suihkun jalkeen 4 tunnin paivaunille.

Rankka oli reissu, mutta ikimuistoinen!